Arvioinnin tavoite
Arvioinnin pääkysymyksenä oli, onko asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista huolehdittu yhteishallintolain ja kaupunkistrategian mukaisesti Helsingin kaupungin Asunnot Oy:ssä (Heka). Kaupunkistrategiassa 2017–2021 linjattiin, että ”Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista huolehditaan ja demokraattinen ohjaus varmistetaan kaupungin vuokra-asunnoissa”. Vuodelta 1990 peräisin olevan yhteishallintolain uudistaminen oli arviointiajankohtana käynnissä, ja lakiluonnos oli maaliskuussa 2022 lausuntokierroksella.
Johtopäätökset
Arvioinnin perusteella Hekan vuokralaisdemokratia ei noudata yhteishallintolakia kaikilta osin. Käytännössä talotoimikunnilla ei ole yhteishallintolain mukaista oikeutta päättää järjestyssäännöistä eikä yhteisten autopaikkojen, saunojen, pesutupien ja vastaavien tilojen vuokraus- ja jakamisperiaatteista. Heka perustelee poikkeamista laista sillä, että isossa yhtiössä on yhdenvertaisuuden turvaamiseksi oltava samanlaiset säännöt ja perusteet eri taloissa. Toisaalta Heka soveltaa vuokralaisdemokratiaa laajemmin kuin laki edellyttäisi: Asukastoimintaan myönnetään määrärahoja ja asukkailla on mahdollisuus nimetä asukkaiden edustaja vuokranmääritysyksikön talojen merkittävien korjausten suunnitteluun. Lisäksi Heka maksaa kokouspalkkioita vuokralaisdemokratiaelinten jäsenille aina talotoimikunnan tasolta lähtien.
Kaupunkistrategian kirjaus ei ole näkynyt konkreettisina tekoina kaupunkiomistajan suunnasta. Asukasaktiivit kokevat asukkaiden päätösvallan ja vaikutusmahdollisuudet riittämättömiksi. Asukasaktiivien näkemyksen mukaan asukkaiden tarpeita ja toiveita ei oteta riittävästi huomioon Hekassa.
Arvioinnissa havaittiin, että vuokralaisdemokratiasäännöstä puuttuu vuokralaisneuvottelukunnan tehtävistä Hekan talouden ja hallinnon valvojan kirjallisen kertomuksen käsittely, ja vastaavasti alueellisen yhteistoimintaelimen tehtävistä puuttuu aluevalvojan kirjallisen kertomuksen käsittely. Lisäksi havaittiin, ettei vuokralaisdemokratiasääntöön sisälly määräyksiä siitä, millaisin menettelyin sitä voidaan päivittää.
Lautakunta toteaa, että omistajaohjauksesta vastaavana tahona kaupunginkanslian tulee
- varmistaa, että Hekan hallitus huolehtii siitä, että asukkailla on vuokralaisdemokratiasäännön mahdollistamat vaikutusmahdollisuudet.
- osallistua Hekan vuokralaisdemokratiasäännön päivittämiseen lain mukaiseksi yhteishallintolain uudistamisen jälkeen.
- varmistaa, että Hekan vuokralaisdemokratiasäännön seuraavassa päivityksessä sääntöön lisätään määräykset aluevalvojan ja Heka-tason valvojan kertomusten käsittelystä sekä määräys siitä, miten sääntöä voidaan päivittää.
Marko Ekqvistin kommentit tarkaustuslautakunnan raporttiin:
Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta arvioi kunakin vuonna tarkasteluissaan kaupungin toimijoiden toimintaa ja hallinnon sujuvuutta, omistajan tahtotilan toteutumista ja lain noudattamista. Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että olen tehnyt samat havainnot, mutta omat vaikutusmahdollisuuteni ovat kuitenkin olleet aiempina vuosina varsin rajalliset ja toivon lämpimästi, että Heka ottaa tämän arviointikertomuksen havainnot varsin vakavasti ja lähtee toteuttamaan näitä ehdotettuja toimia yhdessä asukkaiden kanssa.
Lautakunnan ehdotukset huomioon ottaen ja soveltuvin osin omat ehdotukseni asiantilan korjaamiseksi ovat:
- Talotoimikunnille laajempi päätäntävalta vuokranmääritysyksiköitä koskeviin päätöksiin (*järjestyssäännöistä, autopaikkojen, saunojen, pesutupien ja vastaavien tilojen vuokraus- ja jakamisperiaatteista)*. Talotoimikuntien tuleekin aktiivisesti toimia oikeuksiensa eteen ja osaltaan vaikuttaa siihen, että tehtävät hoidetaan asukasdemokratian pelisääntöjen mukaisesti. Tulen tuomaan tämän viestin vahvasti esiin Hekan hallituksen kokouksissa, joihin pääsen osallistumaan.
- Asukasdemokratiasäännön päivitys lain mukaisesti nykyisiin Hekan asukasdemokratiadokumentteihin. Luoda käytänteet ja käytännön toimet, jotta uudet ohjeistukset saadaan jalkautettua koko organisaation toimintamalleiksi. Pelkät puheet eivät riitä, tarvitaan näyttöön perustuvia faktoja, että toimitaan lain ja asetusten mukaan.
- Hekan hallituksessa tulee käsitellä Hekan talouden ja hallinnon valvojan kirjalliset kertomukset. Tämän lisäksi tarkastuslautakunta toi esiin sen, että alueellisen yhteistoimintaelimen tehtävistä puuttuu aluevalvojan kirjallisen kertomuksen käsittely. Näin toimien toteutamme osaltamme omistajan tahtotilaa ja varsin ikävä seikka on se, että näiden puuttuminen on johtanut siihen, että tarkastuslautakunnan on pitänyt raportissaan erikseen huomauttaa asiasta.
- Hekan hallituksen tulee omalta osaltaan painottaa tiedonkulun merkitystä Hekassa. Tämä esiin tuomani asia koskee aivan kaikkia toimijoita tässä ja varmaan useimmissa muissakin organisaatiossa.
Malminkartanossa 4.7.2022 Marko Ekqvist